Skip to content

Meikkisiveltimet ja niiden valinta ammattilaisten kanssa

Messuilla pääset päivittämään sivellinkokoelmaasi! Onnistunutta silmä- ja kasvomeikkiä varten tarvitset oikeat välineet meikkaamiseen. Hyvät meikkisiveltimet ovat onnistumisen kulmakivi ja jo muutamalla sopivalla siveltimellä pääset pitkälle. Messuilla pääset tutustumaan ammattilaisten avulla siveltimiin ja he kertovat mielellään eri mallien käyttötarkoituksista ja suosituksista juuri sinulle.

Alla muutama vinkki, joilla pääset alkuun messuja odotellessa

 

Meikkisiveltimet on valmistettu joko synteettisestä tai aidosta karvasta. Molemmille laaduille löytyy omat käyttötarkoituksensa. Rasvaiselle ja nestemäiselle meikille kannattaa käyttää synteettisen karvan siveltimiä, koska silloin meikki levittyy paremmin. Tällainen meikki on esimerkiksi peitevoide tai meikkivoide. Aitokarvainen sivellin voisi imaista meikkivoiteen itseensä. Sitä käytetään kuitenkin luomiväreille, joilla on hyvä olla ainakin tummalle sekä vaalealle värille omat siveltimensä. Lisäksi kannattaa olla pieni sivellin rajauksia varten ja pyöreämpi sivellin luomivärin rajan häivytystä varten.

Meikkisiveltimet pitää muistaa huoltaa säännöllisesti, jotta ne kestävät. Siveltimen säännöllinen pesu on lisäksi tärkeää hygieenisistä syistä, koska niihin tulee helposti bakteereja.

 

Tule tutustumaan messuvalikoimiin sekä parhaisiin tarjouksiin paikan päälle. Liity I love me -messuklubiin jo tänään saadaksesi parhaat tarjoukset.

I love me -messuklubiin

Meikkisiveltimet

 

Meikkisiveltimet ohuena