Skip to content

Muoti

Muoti on muutakin kuin vaatteita – se on itseilmaisun muoto, tapa viestiä persoonallisuutesi ja ainutlaatuinen viestisi maailmalle. Muoti on itsensä löytämisen matka, seikkailu luovuudessa ja loputon lähde inspiraatiota. Tule tutkimaan muodin maailmaa! 

I love me blogi

Muodin kiertotalouskilpailu 2023

Kiertotalouden ja vastuullisuuden teemat nousevat ensi syksyn I love me -messuilla esiin entistä vahvemmin. Toista kertaa järjestettävä kiertotalouskilpailu kutsuu mukaan muoti- ja tekstiilialan toimijoita.  I love me järjestää kilpailun yhdessä kestävän elämän siirtymäliike Jalotus ry:n kanssa. 

Palkintokategorioita on kolme: elinkaaren pidentäjä, designer ja motivaattori. Näistä jokaisen voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 2500 euron arvoisen palkinnon. Innovaattori-kunniamaininnalla palkitaan lisäksi toimija, joka on innovaatiollaan edistänyt tekstiilien kiertotaloutta.   

Tutustu kilpailuun

Sami Syköstä I love me -tapahtuman Muodin ystävä 2023–2024  

I love me ottaa uusia askeleita ja vahvistaa muodin aluettaan. Kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin tuoreimmat ilmiöt ja kiinnostavimmat brändit yhteen tuovan ja esittelevän tapahtuman ensimmäisenä Muodin ystävänä aloittaa Sami Sykkö. I love me:n ja Sami Sykön yhteistyö alkaa syksyn 2023 tapahtumassa ja jatkuu vuoteen 2024. Tulevana syksynä Sykkö valitsee I love me:n kiinnostavimmat ilmiöt, uutuudet, tuotteet ja nousevat trendit sekä ottaa haltuunsa muotiaiheisen ohjelman juonnon ja haastattelut.

Lue lisää

Vuoden kaunein sormus

Vuoden kaunein sormus -kilpailu järjestetään vuosittain yhteistyössä I love me -messujen, Häät-lehden sekä Häät.fi:n kanssa. Kulta- ja hopeasepille sekä korumuotoilijoille suunnattu kilpailu järjestetään tänä vuonna jo 16. kertaa, ja kilpailun tämän vuoden teema Häivähdyksiä innostaa kilpailijoita etsimään viitteitä huomisen kauneudesta ja ilosta suunnata kohti tulevaisuutta. Voittajasormuksen suunnittelija palkitaan I love me -messujen lahjoittamalla 3 000 euron stipendillä marraskuussa.

Kilpailutehtävä on tänä vuonna kaksiosainen. Ensimmäisessä osiossa kilpailun esiraati valitsee estetiikan ja tarinan perusteella ensimmäiseen jatkovaiheeseennoin 20 sormusta. Voittaja valitaan raati sormuksen laadun, käytettävyydenestetiikan ja tarinan perusteella. Lisäksi raati arvioi kaupallista suunnitelmaa eli sitä, miten muotoilijan sormusdesign voisi valloittaa uusien sukupolvien sydämiä Suomessa ja ulkomailla.

 

Tutustu kilpailuun

Vuoden nuori suunnittelija

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu on Suomen Messujen ideoima ja Suomen Messusäätiön rahoittama kilpailu vaatesuunnittelun opiskelijoille. Vaatesuunnittelukilpailu etsii alan nousevia kykyjä, joita kannattaa seurata juuri nyt. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestetään tänä vuonna jo 29. kertaa, ja kilpailun aiheena on ilo. Voittaja saa näkyvyyttä ja oman osaston I love me -messuilta 20.–22.10.2023. 

Kilpailutehtävä on tänä vuonna kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa tehtävänä on suunnitella asukokonaisuus, jossa aiheena on ilo. Kilpailijat voivat tulkita aihetta omalla tavallaan ja suunnitella siihen liittyvän asukokonaisuuden.  

Tehtävän toinen osa pitää sisällään MIELI ry:n Mielinauhan 2024 suunnittelun. I love me -messut tekee tänä vuonna yhteistyötä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kanssa, ja mielen hyvinvointi näkyy entistä vahvemmin messujen ohjelmassa. 

Tutustu kilpailuun

I love me kiertotalousalue

I love me -messujen kiertotalousalueella on esillä yrityksiä, jotka ovat jo vuosia toteuttaneet tulevaa tekstiilistrategiaa. Kiertotalous on tuotanto- ja kulutusmalli, jossa materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, korjaamalla, kunnostamalla ja kierrättämällä. Näin tuotteiden elinkaari pitenee. Tuotteet suunnitellaan siten, että ne tuottavat mahdollisimman vähän jätettä, ja elinkaarensa päätyttyä tuotteiden raaka-aineet saadaan uudelleen kiertoon. 

Vuoden 2022 messuilla Metropolian insinööriopiskelijoiden koodaama Tintti-robotti keräili hyräillen messuvieraiden poistotekstiilejä. Poistotekstiilejä pystyi myös viemään suoraan yritysten osastolle. Kiertotaloudella on potentiaalia tarjota taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöhyötyjä, mikä tekee siitä positiivisen ja välttämättömän askeleen kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Värianalyysi

Tiedätkö sopiiko ihosi pigmenttiin paremmin kylmät vai lämpimät sävyt? Värin analysointi on tekniikka, jolla määritellään henkilölle sopivimmat värit ihonsävyn, hiusten värin ja silmien värin perusteella. Kun henkilön ainutlaatuinen väripaletti on tunnistettu, hän osaa valita juuri itselleen parhaiten sopivat vaatteet, meikit ja asusteet, jotka korostavat hänen luonnollisia piirteitään.

Värianalyysissä on neljä kategoriaa: lämmin, viileä, kirkas ja pehmeä. Lämpimät värit sisältävät esimerkiksi punaisen, oranssin ja keltaisen sävyjä, kun taas viileät värit sisältävät sinistä, vihreää ja violettia. Kirkkaat värit ovat rohkeita ja värikkäitä, kun taas pehmeät värit ovat himmeitä ja hillittyjä.

I love me -messuilla järjestettävällä värianalyysi työapajalla pääset tutustumaan väreihin, ja voit oppia mikä väripaletti tuo esiin juuri sinun parhaat puolesi ja saa kasvosi hehkumaan!

Muodin tunnelmia I love me -messuilta